Keväällä minulla oli pari viikkoa kesälomaa. Koska olen vain kerran aikaisemmin elämäni aikana "joutunut" palkallista kesälomaa pitämään, olin hieman hukassa. Mitä kesälomalla kuuluu tehdä? Vähitellen kuitenkin totuin ajatukseen ja aloin haaveilemaan etelän lämmöstä. Halusin lähteä jonnekkin vähän kauemmas rentoutumaan oikein kunnolla. Mietin Kyprosta, Kreetaa ja Turkkia, mutta valinta osui tällä kertaa Kreetaan ja Agia Marinaan ;)
Agia Marina sijaitsi hyvällä paikalla, aivan Plataniaksen vieressä. Myös Kreetan toiseksi suurin kaupunki Hania sijaitsi vain 9 km päässä, joten taksilla ja bussilla kulkeminen sujui mutkitta. Koska lomamme ajankohta osui toukokuun puoleenväliin, ei sesonkikausi siellä ollut vielä alkanut. Oli melko rauhallista ja lämpötila oli idyllinen.
Tämäkään matka ei tosin alkanut ilman vastoinkäymisiä, ja ensimmäinen päivä menikin hieman sotkuisissa merkeissä, mutta ei siitä sen enempää :D Saatiin kuitenkin asiat järjestettyä ja illalla lähdimme nollaamaan sekavaa päivää alueen suurimman yökerhon avajaisiin, Mylociin.
Hotellihuoneemme muistutti mökkiä ja se oli todella kylmä. Paleltiin ensimmäisenä yönä niin paljon, että jopa herättiin siihen kylmyyteen. Mietin, miten ironista olisikaan kuolla kylmyyteen etelänlomalla. Seuraavana päivänä haettiin respasta kunnon villahuovat ja seuraavina öinä ei sitten enään tarvinnutkaan pelätä jäätymistä.
Hintataso oli melko sama kuin Suomessa ja ravintolakäynnit tulivat melko kalliiksi. Onneksi ravintolassa sai joka kerta ilmaista jälkiruokaa, se hieman lämmitti sydäntä ja mieltä... Tosin joskus tämä jälkiruoka saattoi olla pullo Rakia :D
Olin ennen matkaa tutkinut ja katsellut millaisia retkiä Kreetalla voisi loman aikana tehdä. Luin Samarian rotkosta ja sen läpi tehtävästä vaelluksesta, sinne halusin! Aluksi tosin jännitti pystynkö kävelemään 20 kilometriä mutta luotin itseeni ;D Lähdettiin aamulla aikaisin ajamaan bussilla ylös vuoristoon ja tämä oli ehkä elämäni yksi pelottavimmista bussimatkoista ikinä. Huipulle päästyämme huokaisin helpotuksesta, mutta ei mennyt taas silmänräpäystäkään seuraavaan pelottavaan hetkeen... Isokokoinen mies kompastui edessäni ja lensi tietenkin minun päälleni. Onneks kaverini reagoi nopeasti, eikä lennetty pää edellä alas rotkoon :) Alhaalla näkyy kuva siitä, millaisesta kohtaa mahdollinen ilmalentoni olisi tapahtunut.
Mutta onneksi matka jatkui ihan kävelytyylillä ja pari kilometriä kävelyä alas kivistä maastoa teki kyllä pohkeille temput (tästä ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa tiedetty mitään, vaan vasta seuraavaana päivänä, jolloin ei edes päästy sängystä enään ylös).
Matka rotkon läpi kulki niin hienoissa maisemissa ja välillä sai hyppiä purojenkin yli, että 20 kilometrin matka taittui huomaamatta. Koska lähdimme aikaisin liikkeelle näimme miten aurinko nousi vuoristossa ja oli aivan huikea näky. Rotkon läpi kulkee usea eri reitti ja koska kaikki kulkivat omatoimisesti, omasta sijainnista ei aina ollut niinkään paljon tietoa :D Kuvassa rotkon juomavettä.....vaikka harmi, että näistä puroista ei saanut juoda. Mutta kirkasta ja herkullisen näköistä vettä oli kylläkin :)
M.m. tässä kohtaa tunsimme olomme erittäin eksyneeksi......kuin myös monessa muussakin kohtaa matkan varrella :D
Seurasimme kuitenkin polkuja ja luotimme vahvasti meidän naisten tunnetusti loistavaan suuntavaistoon.
Lopulta pääsimme viimeiselle etapille...10 km näissä maisemissa eteenpäin, kelpasi kyllä :)
Rotko päättyi Libyan meren rannalle Agia Rumeliin, missä nautimme ansaitun bissen ja miekkakalalounaan. Maisemat olivat täälläkin aivan mahtavat!
Lounaan jälkeen lähdimme laivamatkalle kohti Hora Sfakionia, jossa meitä odotti bussi. Bussi veisi meidät takaisin hotellille. Laiva toki pysähtyi matkanvarrella johonkin pienempään paikkaan jossa vesi oli aivan ihanan väristä.
Illalla lähdimme vielä Haniaan juhlimaan tätä suurta saavutusta ja sitä, että selvisimme hengissä.
Viimeinen ilta oli koittanut ja oli aika jättää taas yksi matkakohde taakse. Suosittelen kaikkia Kreetalle matkaavia lähtemään Samarian rotkolle, se oli ehdottomasti koko matkan kohokohta. Pohkeet sattuivat viikko jälkeenpäin ja käveleminen tuotti aikamoista tuskaa. Ihmiset saattoivat hiukan hämmästellä, joka kerta kun esim. noustiin bussista ulos kuului monta kirjosanaa. Sellaista se treenikipu kai sitten on ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti